Viimeisimmät uutiset

Puuro on perinteinen suomalainen ruoka

Suomalaiselle on aina maistunut hyvin valmistettu puuro ikään tai sukupuoleen katsomatta. Sanonta “vauvasta vaariin” pitää siis hyvin paikkansa, kun suomalaisten makumieltymyksistä puhutaan. Puuro täyttää hyvin ja pitää nälän poissa kauan.

Puuroa voi keittää veteen tai maitoon, ja puuron kera voi tarjota voisilmän, sokeria, hilloa tai marjoja. Puuro toimii aamiaisena, kouluruokana tai iltaruokana, eli käytännössä milloin vain. Puuro ei koskaan aiheuta ähkyä syöjälleen, joten ravintona puuro on sekä kevyttä että täyttävää.

Puuron valmistus

Puuroa voi nauttia sekä kotona, ravintolassa, työpaikalla että koulussa. Käytännössä puuroa voi nauttia missä vain ja milloin vain. Maukasta puuroa voi valmistaa pitkään hauduttamalla tai kiireinen henkilö voi turvautua halutessaan vaikka niin sanottuun pikapuuroon. Henkilö tarvitsee helpoimmillaan vain pikapuuropussin, vettä, kulhon, sekoitusvälineen ja mikron, eli hetken aikaa ja puuro on valmista. Tosin, vanhanajan kiireettömään elämäntapaan tottuneet sanovat nyt, ettei sellainen ole oikeaa puuroa. Kuitenkin, kyllä sellainen on ja eikä se “oikean” puuron valmistaminenkaan kauan aikaa vie, joten puuro on yksi nopeimmista ruoista maailmassa. Puuroa voi valmistaa kaurasta, ohrasta, vehnästä, hirssistä, maissista, riisistä, tattarista tai rukiista. Uusia suomalaisten suosikkeja ovat muun muassa maukas kvinoapuuro ja erilaiset raakapuurot, joten valinnanvaraa siis löytyy. Puuron kera voi nauttia lasillisen maitoa tai puuroon voi lisätä hunajaa, hilloa, sokeria, voita, suolaa, kanelia, maitoa tai siirappia.

Puuromuunnelmat

Nestemäisempää, “laihaa” puuroa sanotaan tavallisesti velliksi. Käytännössä varsinkin vanhemmat ihmiset tuntevat hyvin mannaryynivellin, perunajauhoista valmistetun vellin tai makaronivellin. Nimet kuulostavat nuoremmista sukupolvista hieman hassuilta, mutta kyseiset vellit ovat yllättävän maistuvaa ruokaa. Useimmat tuntevat myös suklaapuuron, pitkään ja hartaasti haudutetun uunipuuron ja pirteänpunaisen vispipuuron. Vispipuuro valmistetaan mannaryyneistä ja marjoista, useimmiten puolukoista tai viinimarjoista. Helsingissä muun muassa ravintola Tanner tarjoaa maistuvaa tuorepuuroa, kera vastapuristetun mehun ja laadukkaan kahvin. Ravintolan yhteydessä on leipomo, jossa leipää valmistetaan aitoon taikinajuureen tehtynä. Päivittäiset ruoka-annokset valmistetaan puhtaista suomalaisista raaka-aineista. Ravintola löytyy osoitteesta Hämeenkatu 11.

Puuron arvostus on viime vuosista siis noussut todella paljon.

Leave a Reply

Your email address will not be published.