Michelin -tähden kriteetit

Suomalaiset ravintolat ovat aina halunneet palvella asiakkaita niin, että hyvän palvelun ja hyvän ruoan laatukriteerit täyttyvät. Yksi tärkeä vaatimus on aina ollut, että valmistettavien ruoka-annoksien raaka-aineet ovat parasta mahdollista laatua ja ruoka valmistetaan raaka-aineita kunnioittaen. Toinen tärkeä asia on, että ruoka-annoksien valmistustapa on oikea ja maku sopii täydellisesti yhteen raaka-aineiden kanssa. Ruokaa pitää siis kohdella arvostaen ja rakkaudella, kuten arvostetut ammattikokit ilmaisua käyttävät.

Valmistettavan ruoan persoonallisuuden pitää säilyä oikeana koko ruoanvalmistusprosessin ajan, eli tärkeää on se, kuinka taitavasti kokki onnistuu tuomaan ruoasta esiin jotain todella ainutlaatuista. Käytännössä raaka-aineen omaa ominaismakua ei pyritä muuttamaan joksikin toiseksi, vaan raaka-aineiden omien aromien, (kuten esimerkiksi juurekset, yrtit ja marjat) tulee säilyä.

Rahanarvoisuus on yksi vaadittavista kriteereistä, eli ruoan on maultaan, asettelultaan, valmistustavaltaan ja raaka-aineiltaan vastattava sitä, mitä ravintolan asiakas on kyseiseen ruokaelämykseen sijoittanut. Ravintolan toiminnan pitää luonnollisesti olla kannattavaa ja jatkuvuuden turvattua, joten henkilökunnan on käytännössä osattava loihtia annokset ravintolan asetettamien kriteerien mukaan.

Laadun on oltava aina yhtä korkealuokkaista hetkestä tai päivästä riippumatta, joten ruoan kohdalla se tarkoittaa, että makuelämyksen on oltava aina yhtä tasalaatuinen ja ensiluokkainen. Laadun pysyvyys aina yhtä korkeana on siis tärkeä osa Michelin -tähden saamiseen vaadittavaa arvostelua niin ruoan kuin ravintohenkilökunnan tuottamien palveluiden osalta.

Michelin oppaassa olevat suomalaiset tähtiravintolat

Ravintolat löytyvät Helsingistä ja ne ovat:

Ravintola Ask

Ravintola Olo

Ravintola Demo

Ravintola Ora

Ravintola Grön

Käytännössä kyseisille ravintoloille luovutettu tähti kertoo, että paikka on kaikin puolin juuri niiden monien kriteerien arvoinen, jota erittäin hyvältä ravintolalta vaaditaan. Kyseisistä ravintoloista kaikki noudattavat hyvän liiketoiminnan toteutumiseen ruoan sekä palvelun lisäksi paikan viihtyisyyteen on kiinnitetty tarvittavaa huomiota.

Guide Michelin vai Michelin opas?

Rakkaalla lapsella ja asialla on monta nimeä, joten kumpikin ilmaisuista on oikea. Guide Michelin on oppaan ranskankielinen, eli alkuperäinen nimi, johon liitetään mukaan aina sen maan, kaupungin ja alueen nimi, jota opas kulloinkin käsittelee. Oppaassa ilmoitetaan aina myös vuosi, sillä opas ilmestyy päivitettynä vuosittain. Pohjoismaille on valmistettu oma opas, eli The Michelin Guide Countries.